Oon monesti ajatellu että oikeesti sellaset köyhät ja ns. varattomat vaikuttaa aidosti onnellisilta, ja kyllä, he osaavat olla onnelisia vaikka heillä ei oliskaan melkein mitään omaisuutta. Uskon, että onnelliseks voi tehdä ystävät,lemmikit, perhe ja kaikki läheiset tässä ympärillä. Nykysin iteltänikin unohtuu miten hyvin miun asiat oikeesti on, ja valitan ihan pienestä ja turhasta. Joo, se pistää miettimään, että eikö se oo vähän väärin valittaa jos ei oo saanut sitä yhtä vaatekappaletta sieltä kaupasta, kun toisilla ei oikeesti saata olla varaa niihin yhtiinkään vaatteisiin.
Miks maailma on niin epätasa-arvonen paikka? Se on näin nuorelle tytölle ihan liian iso kysymys, johon ei oikeestaan voi vaikuttaa. Silti se pistää miettimään että entä jos ite olisi siellä huonommassa asemassa? Luulenpa että nyt ne niin järkyttävän suurilta tuntuneet ongelmat olisi ihan pienenpieniä,niiden isompien juttujen rinnalla. Toivon että tää teksti sai ajattelemaan vähän myönteisemmin omaa elämäntilannettansa, ja toivoisin myös että oltais kaikki tyytyväisiä siihen mitä meillä on. Jokaisen elämässä on varmasti niitä ylä-ja alamäkiä, mutta niistä selviää kyllä vaikka ei siltä tuntuiskaan. Ite ainakin haluaisin jatkossa ajatella paljon positiivisemmin asioita ja en murehtis turhista, koska ikävät jututkin kasvattaa. Haluisin oppia kunnioittamaan myös enemmän miun läheisiä, koska niinhän se vaan on että se itelle rakkaitten ihmisten tuki jos joku on asia, mitä ilman ei pärjäisi, koska eihän sitä koskaan tiedä millon sille kaikista tärkeimmälle puhuu viimesen kerran, ja eihän kukaan halua että se puhe on vaan kiukkua ja huutoa? <3 Kiitos, oon puhunut. Ps. Toivoisin tästä vähän kommenttia että mitä mieltä ootte tälläsistä 'mielipide-postauksista'? Teenkö jatkossakin?
tosi kiva tällanen postaus :)!! tee vaa jatkossaki tällasia !
VastaaPoistakiitti :)
PoistaTosi kiva, jatkossa ihmeesti lisää! Mutta älä laita ihan putkeen kaikkea, kappalejaot olisi tässä tekstissä helpottaneet lukemista huomattavasi, vaikkei sellaisia kohtia kunnolla ollut mihin sen olisi voinut tunkea :)
VastaaPoistajuu kiitos :>
PoistaIhana postaus hilkku !! Ja totta tämäki :< nii ja tee vaa jatkossa!
VastaaPoistakiitoos iidaa!<3
PoistaMiulla ainaki sydäntä lämmittää kun saa halin joltain tärkeeltä henkilöltä, ja kun sanotaan jotain herttaista. On tullu huomattuun et oon paljon onnellisempi halista kun materiaalista. Esim. Ostin joku päivä pipon, mutta se oli sen päivän ilo, ja sitte joku päivä sain halin, niin se on joka päivän ilonaihe. <3
VastaaPoistaIhana postaus Hilkkuu<3!
ps. i miss u, vaikka siusta ei oo varmaan tuntunu siltä :D
kiitos roosa, samaa siulle, oot tärkee!<3
PoistaItse kuuluin kans pitkään siihen ryhmään, jonka oli pakko joka jutusta löytää se negatiivisuus. Edelleen on päiviä ku harmittaa ja olisi ollut ihana aamulla jatkaa unia ja skipata koko päivä, mutta pääpiirteittäin vain omalla asenteella muutin ajattelu tyylin ja aloin etsiä arjesta ne ihanat pienet asiat. Miten ihanan positiivinen elämä tulikaan (:
VastaaPoistaIhana teksti, lisää vain tälläisiä! Antaa lisää aihetta pohtia hetken omaa elämäänsä uudestaan (;
voi kiitos, ihana kommentti :)
PoistaMielipidepostaukset on hyviä! Vähän harmittaa että moni ihminen vaan kirjottaa blogiin aina että hyvää kuulu ja söin hyvää ruokaa tänään ja kaikki on ihanasti, pitäis kirjottaa niistä asioista jotka on huonosti tai vaivaa, löytää kohtalotovereita ja saada toisia ihmisiä ajattelemaan niitä samoja asioita.
VastaaPoistaMä itse aina löydän itseni kirjottelemasta jotain tosi syvällistä ja yltiöromanttista postausta jostain universaalisen isosta ongelmasta :DD
Niinpä,kiva kun on kohtalontovereita:D
Poistahienoa tekstia noin nuorelta! :) arvostan. Yks juttu kuitenkin vaivaa.. Kappalejaot ois tehny tekstistä paljo helpompaa luettavaa. Koitahan muistaa enskerralla, niin ei tuu pääkipeeks ku lukee sun postauksia! c;
VastaaPoistavoi kiitos:)! Ja jep, enskerralla muistan :>
PoistaTosi kiva postaus, kiva lukee jotain erilaista välillä. Sulla on muutenkin mukavanolonen blogi :)
VastaaPoistaKiitosta:-)
Poista